Allekirjoittanut odottelee tässä juuri tuloksia kaularangan röntgenistä. Voitte olla varmoja, että allekirjoittanut ei enää olisi keskuudessanne, jos hän ei olisi lauantaina ratsastaessaan käyttänyt kypärää.
Olin lauantaina menossa ratsastamaan kolmatta hevosta tuntien jälkeen. Yleensä ratsastan aina yksin, silloin kun tallilla ei tapahdu mitään muuta. Tällä kertaa oli hyvä sattuma, että kentällä oli kameramies mukana. 4v:t Samu ja Evelyn olivat toimineet oikein hyvin. Seuraavaksi oli vuorossa 5v Raivo.
Tavalliseen tapaan pyöräytin ponia liinassa molempiin suuntiin ennen selkään nousua. Raivo vaikutti niin rennon laiskalta, että kameramieskin laittoi kameran pois. Nousin selkään ja ehdin istua satulassa muutaman sekunnin, kun poni otti pari käyntiaskelta ja "sekosi". Pukkirodeon seurauksena putosin selästä suoraan niskoilleni. Sillä hetkellä, kun kuulin niskojen naksahtavan ajattelin, että nyt halvaannuin. En edes tuntenut, että poni astui päälleni hokkikengillä.
Kun tulin takaisin tajuihini kuulin, että minua käskettiin juoksemaan pois alta. Raivo laukkasi ympäri kenttää eikä nähnyt tai kuullut mitään. Lopulta poni juoksi kentän aidasta läpi ja suoraan talliin.
Suitset saivat kyytiä |
Aluksi tunsin olevani aivan kunnossa, mutta kun kaksi päivää putoamisen jälkeen pahoinvointi, huimaus ja päänsärky jatkuivat edelleen päätin käydä pistäytymässä sairaalassa. Olen kerran aiemmin pudonnut maastoesteillä sen verran pahasti, että jouduin sairaalaan. Silloin diagnoosina oli aivotärähdys. Tällä kertaa olo on kyllä ollut paljon huonompi. Nähtäväksi jää milloin pääsen takaisin satulaan.
Raivo on herkkä ja reaktiivinen kilpaponin alku |
Putoaminen kuuluu ratsastukseen. Aloittelevat ratsastajat putoavat usein satulasta, koska heidän tasapainonsa ei ole vielä kehittynyt. Kokeneemmat ratsastajat pysyvät hyvin satulassa yllättävissäkin tilanteissa. Vaikka yleensä ei satu mitään, niin on hyvä muistaa, että aina on olemassa se mahdollisuus, että jotain yllättävää tapahtuu. Tällöin kypärä voi pelastaa henkesi.
Ratsastuskypärä, joka on saanut kovan tällin. Ihme, että oma kypäräni säilyi ehjänä. |
Essi