Oripäivät pyörähtivät käyntiin Ypäjällä maanantaina. Keskiviikkoon mennessä oli jo moni ori pudonnut pois jatkosta tai perunut osallistumisensa. Näyttäisi siis siltä, ettei FWB-kantakirja tule saamaan kovin montaa uutta oria jalostukseen tänä vuonna.
Katselin alkuperäistä ilmottautumislistaa oreista ja mielestäni jalostusorit saisivat näyttää paremmalta jo "paperilla". Olisi hienoa, jos Suomeen saataisiin joskus vanhempia hyviä periyttäjäoreja. Tosin Suomen pienet tammamäärät eivät houkuttele Eurooppalaisia orinomistajia. Kun joku hyvä ori tulee Suomeen, niin täytyy vielä toivoa, että se sopii omalle tammalle :D Onhan meillä nytkin upea
Cagliostro Suomessa, mutta se vaatii hyvin täysveripitoisen tamman, joten esimerkiksi meidän tammoille se ei sovi.
Toinen mielenkiintoinen ori on
Ludwig von Bayern, joka on jo todistanut periyttämiskykynsä. Tätä mietimme ehdottomasti yhtenä tämän vuoden vaihtoehtona. Toivoisin vain hieman enemmän sitä täyttäverta..
Kotimaassa vaikuttavien orien lisäksi tammanomistajille on tarjolla kattava valikoima siirto-oreja ulkomaiden EU-asemilla. Vuonna 2010, kun aloitin hevoskasvattajan urani, päätin että on fiksuinta käyttää ulkomaista oria. Halusin saada mahdollisimman hyvän varsan, jossa voisi olla myös jalostusarvoa. Nooh.. Tulihan niitä oreja käytettyä kahden vuoden aikana melko montaa. Tosin yhtäkään varsaa en ole vielä kasvattanut. En enää ryhdy tilailemaan vanhalle tammalle siemeniä ulkomailta. Pahimmassa tapauksessa otoollinen siemennysajankohta osuu viikonlopulle ja siemenet joutuu lennättämään reittikoneella (n. 450e!) ja hakemaan itse lentokentältä. On sanomattakin selvää, että olisin ostanut tähän rumbaan menneellä rahamäärällä jo aikas kivan varsan. Mutta on se aivan erilaista saada varsa siitä omasta tammasta:)
Tässä kuvia muutamista hienoista oreista, joilla Debbyä yritettiin siementää:
|
Zirocco Blue VDL (Mr Blue-Voltaire-Le Tot de Semilly), tästä orista haluan vielä varsan! |
|
Corland (Cor de la Bryere-Landgraf I-Ronald) |
|
Canabis Z (Contendet-Silvester-Cor de la Bryere) |
|
Spartacus (Stakkato-Grannus-Colorado x)
|
Orin lisäksi täytyisi vielä valita tammat, jotka astutetaan tänä vuonna. Debby laitetaan tietysti. Minua kuitenkin houkuttaisi astuttaa myös ponitammat, tai ainakin toinen niistä. Ponit ovat suvultaan mielenkiintoisia. Niiden isä on oldenburg -ori
Zapateado, joka on osoittautunut hyväksi periyttäjäksi. Tässä olisi siis tilaisuus lähteä jalostamaan hienoja urheiluponeja. Ratsuponeja jalostetaan suoritusponeiksi. Ne näyttävät usein pieniltä hevosilta. Nyt kun poneilla hypätään jo 120-130 (jopa 140!) tasolla, niin ne eivät enää voi olla mitään töpölaukkaisia pikkupunkeroita. Tällä hetkellä suurinosa suoritusponeista tuodaan ulkomailta. Olisi mukavaa, jos poniratsastajat voisivat löytää kilpakumppaninsa Suomesta. Hienoja Suomessa syntyneitä poneja ovat mm.
Adalmina's Secret,
Ruskelan Gagarin,
Ein Golden Cap ja
Pin Rock's Hannibal.
Kaiken lisäksi oma kasvatustoiminta ja hevosten koulutus ovat tällä hetkellä ainoat mahdollisuutemme saada tulevaisuudessa oppilaiden käyttöön riittävän laadukkaita ratsuja. Haavena olisi, ettei ainakaan hevoskalusto tulisi esteeksi kehittymiselle. Hyvät ponit ovat ne, joiden kanssa otetaan se ensimmäinen (ja suurin) askel kohti kilpauraa.
Vierailemme porukalla Ypäjän oripäivillä lauantaina. Yritän ehtiä päivittämään reissun tunnelmia tänne blogiin. Lisäksi loppuviikosta käymme koeratsastamassa uutta hevosta, joka on muuten RUUNA! :D
Tulevaisuuden hevoskasvattaja,
Essi