.JPG) |
| Hepat lähdössä kotimatkalle |
Oli hienoa saada ajoissa kisakausi käyntiin. Nämä olivat molempien hevosten ensimmäiset kilpailut. Hani ja William ovat olleet "edellisessä elämässään" harrasteratsastajien hevosia, joten siksi niillä ei ole kilpailtu aiemmin. Lähdimme niiden kanssa reissuun aivan samalla asenteella kuin nuorten hevosten kanssa. Kisamatkasta oli tärkeintä saada hevosille positiivinen kokemus, jotta saadaan luotua hyvää pohjaa suurempia koitoksia varten.
Nämä olivat ensimmäiset kilpailut sekä minulle että Johannalle vuoden 2008 jälkeen. Silloin oma kisaura loppui siihen, kun vuodet nuorena ratsastajana loppuivat. Hevoset lähtivät pois ja yliopisto-opiskelut alkoivat. Se oli ehkä elämäni huonoin päätös.
Mutta toisaalta minulla ei olisi ollut resursseja panostaa kilpailemiseen seniorina niin paljon kuin olisin halunnut, enkä koskaan ole arvostanut hevosalan koulutuksia. Miksi olisin lähtenyt kolmeksi vuodesi koulun penkille kuuntelemaan, miten ratsastetaan, kun huippuvalmentajat olivat opettaneet sitä minulle vuosien ajan viikoittain?
Uskon enemmänkin, että ratsastus on mestari-kisälli -hommaa. Se joka osaa, voi opettaa aloittelevampaa. Se että on koulutus ei tarkoita sitä että osaa taidon. Ratsastuksen voi osata teoriassa, vaikka kuinka hyvin, mutta "tunne" on se mikä ratkaisee ja sitä ei voi oppia istumalla koulussa. Olen opintojen ohessa työskennellyt eri puolella Suomea ja ulkomaillakin eri talleilla. Olen tutustunut ihmisiin ja nähnyt erilaisia toimintatapoja. Hienointa on, että minua on opetettu ratsastamaan ja käsittelemään nuoria hevosia. Kuulostaahan se helpommalta ja miellyttävämmältä istua sisällä ja lukea kurssimateriaaleja kuin painia 4-vuotiaan villihevosen kanssa, kantaa satoja litroja vettä helteellä, siivota karsinoita, pyydystää karannutta oria, erottaa tappelevia oreja toisistaan, korjata aitoja, yms.
Kuitenkin harva "mestari" on valmis jakamaan tietojaan oppipojan kanssa joka ei ole ahkera ja motivoitunut. Toisaalta rahallakin pääsee pitkälle, mutta siitä minulla ei ole kokemusta, minkä voisin teille jakaa.
Ensimmäisistä kilpailuista täytyy vain todeta: It's good to be back! Omat tavoitteet ovat korkealla. Olen aina ollut luonteeltani erittäin kilpailuhenkinen ja voitontahtoinen. Tai ehkä vain todella huono häviäjä? Haaveena olisi taas joskus saada ykköstason hevonen, mutta olen realisti ja tiedän että matkan varrelle mahtuu paljon työtä ja monia monia hevosia, joten ihan muutaman vuoden tavoitteista ei ole kyse.
Olen kuitenkin juniorina/nuorena luonut kovalla työllä kisauran tavallisesta tuntiratsastajasta kansalliselle tasolle saakka, joten tiedän että voin tehdä sen uudelleenkin, jos tahtoa riittää tarpeeksi. Lajilla ei ole minulle koskaan ollut paljoa merkitystä. Pidän sekä koulu- että esteratsastuksesta. Parasta on se treenaaminen ja tavoitteiden täyttyminen. Laji määräytyy aina hevosen mukaan. Täytyy toivoa sormet ristissä, että Debbyn varsasta tulee emänsä kaltainen suorittaja. Laskettuun aikaan on enää reilut 3kk...
Essi
Heippa! Ohimennen löysin tämän sinun blogisi ja täytyy nyt hieman kommentoida tuota kouluttautumisasiaa... Kurja, että koet kouluttautumisen yliarvostetuksi. Nykyään vaan on niin, että hevosalallakin tutkinnot merkkaavat eikä riitä, että vain sanoo "kyllä mä osaan".
VastaaPoistaJos yhtään perehtyy asiaan enemmän voi todeta hevosalan opiskelun olevan jotain muutakin kuin "istua sisällä ja lukea kurssimateriaaleja". Opintovuosina on paljon mm. työssäoppimista eikä kaikki mene kylmiltään opiskelemaan. Itselläkin (kuten monella muullakin) oli usealta vuodelta työkokemusta, ennenkuin hain ammattipaperit.
Tottahan se on, että koulutus ei takaa osaamista. Mutta eipä kisa- tai työkokemuskaan takaa taitoa. Se on lähinnä itsetunnon pönkittämistä. Ei kannata yleistää. ;) En siis sano tätä ilkeyttäni, kunhan vain annan mielipiteeni. :)
Nimimerkillä "3 vuoden hevostenhoitajan ammattitutkinnon suorittanut, SRL:n harrasteohjaaja ja I-tason valmentaja sekä tulevan kevään II-tason lajivalmentajaopiskelija". Eikä mulla niin huonosti mene, vaikka pari vuotta onkin jäänyt työkokemusta välistä. :D
Heissan!
VastaaPoistaJa kiitos ensimmäisestä kommentista. Nyt voin siis olla varma, että ainakin joku on oikeasti lukenut blogiani:D
En oikeastaan ole kouluttautumista vastaan, mutta nykyinen järjestelmä kaipaisi mielestäni uudistusta. Alunperin aloin miettimään asiaa, kun yksi entisistä pomoistani sanoi, ettei koskaan palkkaisi hevosenhoitajakoulusta valmistunutta henkilöä. Sittemmin olen saanut muitakin hevosalan työpaikkoja, vaikka hakijoina on ollut ko kouluja käyneitä henkilöitä ja hyvin olen pärjännyt pelkän käytännönkokemuksen avulla.
Mielestäni koulutuksen pitäisi laajemmalti vastata aina työelämän/yhteiskunnan tarpeisiin. Mihin työllistämme 100(?) hevosenhoitajaa, jotka valmistuvat vuosittain eri oppilaitoksista? Miten hevosenhoitajan opinnot voivat kestää 3 vuotta, kun työ on kuitenkin useimmilla talleilla: hevosten ruokinta, tarhaus, karsinan siivous ja lakaisu? Harvalla tallilla Suomessa hevosenhoitajat edes liikuttavat hevosia.
Jos lopulta valmistuu koulusta ja haluaakin suuntautua opetutustyöhön, tulee suorittaa ratsastuksenohjaajan tutkinto (2-3 vuotta?). Tosiasiahan käytännössä on se, ettei ohjaajantutkintoa juurikaan arvosteta, joten tämän jälkeen motivoitunut henkilö jatkaa ratsastuksenopettajaksi (2-3 vuotta taas?). Kaikki nämä voi suorittaa esimerkiksi Ypäjällä, joka on mielestäni Suomessa alan paras koulu. Onko lopputuloksena siis 7-9 vuotta opintoja samassa oppilaitoksessa? Tämä koulutuksen määrä opintotukineen ja "ilmaisena" opetuksena on tullut maksamaan valtiolle pitkän sentin. Lisäksi suuri osa ratsastuksenopettajista vaihtaa alaa jossain vaiheessa, ja opiskelee lisää...
Suomi ei ole hevosmaa, eikä tule koskaan olemaankaan, koska meillä ei ole samaa hevosperinnettä kuin esim. Keski-/Etelä-Euroopassa. Suomessa hevosen rooli on ollut työssä tai armeijassa. Vain muutamat aatelissuvut ovat harrastaneet ratsuhevosia vapaa-ajallaan tai kilpaurheilumielessä. Tämän vuoksi osittain kyseenalaistan myös meillä tarjottavan hevosopetuksen laadun. Toivoisin edelleen hevosalalle kansainvälistymistä, koska uskon että 3 vuotta Saksassa/Hollannissa työskennellyt hevosenhoitaja pystyy tuomaan Suomen hevostaloudelle enemmän kuin 3 vuotta täällä opiskellut.
Omat valmentajani eivät ole olleet hevosenhoitajia eivätkä edes ratsastuksenopettajia, silti olen oppinut heiltä valtavasti ja arvostan heidän työtään. En koskaan kyseenalaistaisi heidän hevosmiestaitoaan. He todistavat sen, että tekemällä käytännöntyötä voi myös päästä pitkälle. Tosin mainittakoon, että työkokemus yhdeltä tai kahdelta tallilta ei varmasti riitä. Pitää nähdä paljon paikkoja ja tapoja, jotta osaa poimia itselleen parhaat toimintatavat. Tavoitteethan voi saavuttaa monen eri polun kautta.
Kuulostaa ehkä hieman absurdilta, kun kaiken tämän jälkeen sanon, että haluaisin tulevaisuudessa työskennellä opettajana hevosalan oppilaitoksessa, mutta ehkä se on tätä seuraavan sukupolven muutoksenhalua.
Nimim.
Ylioppilas (matemaattis-luonnontieteel.)
Helsingin Yliopisto MMTDK, kotieläintieteen opiskelija
SRL I-tason lajivalmentaja opiskelija
->käytävänlakaisija, lannanlappaja, heinänkantaja, ponikouluponintaluttaja, hevosenkouluttaja, asiakaspalvelija, leiriavustaja, lumenkolaaja, laitumenrakentaja, traktorikuski, stunttiratsastaja, hevostenmaahantuoja, hevoskauppias, hänjokatekeeelämässäänsitämistätykkääjaminkäkokeekutsumukseksiniinhyvinkuinvainosaajakykeneehyödyntäensiihenomastamielestäänparhaantarjollaolevankoulutuksen.
Vielä unohtui se keskeinen pointti (en kiellä keskiviikkoillan tenttiinlukupunaviinilasillisen osuutta asiaan). Mielestäni hevosalalle olisi enemmän hyödyksi se 7-9 vuotta tehtyä palkkatyötä alalla kuin opiskeluja, jos vaikka hevosopintoihin suunnattuja koulutusrahoja voitaisiin suunnata hevosalan kehittämiseen: paremmat kilpailupaikat, hihs:n tukeminen, hevosyrittäjyydentukeminen, ratsuhevoskasvatuksen tukeminen. :)
VastaaPoistaIhan asiaa puhut ja olen samaa mieltä, mutta silti en ymmärrä miksi hevostenhoitajan koulutus on niin vahva "kirosana"? Allekirjoitan sen, etten oppinut juuri mitään uutta sen kolmen vuoden aikana, mutta ammattipaperit sain. Lukiota en ole käynyt, ylioppilas en ole, sillä liian ulkoilmaihminen ja myönnettäköön, että myös laiska lukemaan.
VastaaPoistaUusia hevostenhoitajia valmistuu koko ajan, ei työt odota niitä tekijöitä. Vika onkin juuri siinä, että töitä ei jakseta tehdä ja hevosalalla palkka on pieni verrattuna työn laatuun/määrään. Minulla ollut kolme tallityöntekijää(opiskelijaa), jotka kaikki saivat lähteä laiskuuden, huolimattomuuden ja tekosyiden takia. Moni lähtee ulkomaille, siellä paremmat mahdollisuudet menestyä ja päästä eteenpäin. Useampi eurooppalainen kilparatsastaja vaatii kuitenkin sen ammattitutkinnon hevostenhoitajaltaan...
Suurin osa koulupuolen valmentajistani on GP-tason ratsastajia ja heistä toisilla on maansa valmentajatutkinto tai tuomarinoikeudet, toisilla ei. Eroa opetuksessa en voi tässä kohtaa sanoa, sillä sitä ei pätevyyden perusteella ole. Kokemus ratkaisee.
Nykyinen Ypäjä tv-sarja kuvaa juuri sitä osaa hevosalan opiskelijoista ja työntekijöistä, joita myöskään minä en KOSKAAN palkkaisi talliini! Laiskoja lusmuilijoita. Ei ihme, että hevosala saa eriskummallisen maineen ko. ohjelman perusteella. Missä kuitenkin ne ahkerat hevostenhoitajat, joista tulee vielä niitä ammattiratsastajien vastuuhenkilöitä ja ehkä tulevaisuuden kilparatsastajia?
En tuhlaisi minäkään enää yhtään lisävuotta opiskellakseni esim. ratsastuksenopettajaksi tai -ohjaajaksi, sillä en näe siitä mitään hyötyä omassa työssäni. Ratsastuskoulussa tuntien pyörittäminen on eri asia, kuin se mitä esim. teidän tai meidän talli tekee > tuottaa uusia, lupaavia kilparatsastajia. Siksi on hyvä, että on tuo järjestelmä valmentajakoulutusta varten, siinä saa pätevyyden I-tasolle jo pelkällä kokemuksella. Omia valmennettaviani (yläasteikäisiä) kannustan menemään opiskelemaan hevosalaa, jos se OIKEASTI kiinnostaa! Nykyään on onneksi kaksois- ja kolmoistutkintoja, jolloin ei tarvitse pelkästää paskaa jäädä lappaamaan jos niikseen tulee. ;) Useimmiten vaan hevoskouluissa on näitä ihmisiä, joista "hepat on ihania" tai "kun en keksinut muuta alaa". Tästä syystä pitäisi kyllä hevosalan koulutusta uudistaa ja tiukentaa sisäänpääsyvaatimuksia. Meillä ei ollut edes varsinaista tasokoetta ratsastuksessa!
Hienoja mietteitä, jään pohtimaan...